Työnohjauksen toimintatavat -

Kirsi Brandt-Hirvinen:



Ratkaisukeskeinen ajattelu- ja työtapa on maanläheinen ja myönteinen tapa kohdata erilaisia inhimillisen elämän haasteita ja pulmatilanteita. Siinä innostetaan kehittämään luovia ratkaisuja korostamalla toiveikkuutta, voimavaroja, edistystä ja yhteistyötä.

Toiminnallisessa työnohjauksessa käytän asioiden esittämisen ja havainnollistamisen välineenä kuvia, symboleja, draaman sekä sosiometrian keinoja.
Jonkin verran käytän myös narrattiivista eli tarinankerronnallista työtapaa.
Työtavat ja menetelmät määräytyvät aina yksilön ja ryhmän mukaan sekä heidän työtilanteensa ja ohjauksen tavoitteiden pohjalta.

Tavoitteenani on saada aikaan luottamuksellinen vuorovaikutusprosessi, joka mahdollistaa kokemuksellisen oppimisen, avaa uusia näkökulmia sekä auttaa löytämään uusia polkuja omassa työssään. Ohjaukseni perustuu ammatillisiin menettelytapoihin, joiden tehtävänä on auttaa työntekijää entistä luovempaan suhteeseen tehtävänsä kanssa.

Parhaat tulokset saavutetaan pitkäkestoisella työnohjauksella, jolloin ohjattava/ohjattavat pääsevät prosessityöskentelyyn. Tämä vaatii sitoutumista 1-3 vuodeksi. Työnohjausta voidaan toteuttaa myös konsultoivasti lyhyemmässä jaksossa kuten 5-10 kertaa.

Työnohjaukseni perustuu aina yhdessä tehtyyn sopimukseen, jossa määritellään ohjaus kertojen tiheys, kesto, työnohjuksen kokonaiskesto, yhdessä sovitut tavoitteet sekä maksukäytännöt.

Koska työnohjaus on parhaimmillaan syväsuuntaista, kokemuksellista oppimiseen pohjaavaa ohjausta, tarvitaan ohjauksen tavoitteiden saavuttamiseen myös ohjattavan/ohjattavien ja ohjaajan yhteensopiva ”kemia”. Tämän varmistamiseksi (puolin ja toisin) teen mielelläni maksuttoman henkilökohtaisen käynnin ohjattavien luokse ennen päätöksentekoa.

 

Tuon työnohjauspalvelun luoksesi, joten tehokasta työaikaa ei kulu matkoihin.
 

Mitä työnohjaus on? Työnohjausesite

Mitä reteaming on? Reteamingesite



Ajankohtaista

15/09/2010


Taideterapiaopinnoista uusia tuulia käytännöntyöhön. Olen aloittanut taideterapiat opinnot palvellakseni sinua paremmin.